Vilja lainehti pelloilla luoden oikeastaan aika kaunin maiseman. Aurinko oli kadonnut bussin katolle mutta kiilsi ikkunasta siltikin silmiini. Tietysti, olin missä tahansa aurinko paistoi aina silmiini. Mä peitin kädelläni harmaanvihreet silmäni ja kattelin tarkemmin sinne viljapeltojen täyttämään kaukaisuuteen. Se oli aika kaunis, jos kliseisii ollaan. Kaikkialla aina kuvailtiin kuinka kaunis mikäkin maisema on. Mut oikeesti se maisema pysäytti mun ajatukset. Pian kuitenkin se peitty taas paksuun tasasenvihreeseen puumetsikköön. Se kullankeltanen pelto oli ollu mulle ku joku ois raottanu paremman verhoja.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

   Tää romunen ruosteläjä mateli hitaasti eteenpäin ja tuntu kuin se pysyis pystyssä vaan hyvällä tahdolla. Sen katto kolis ja koko bussi heittelehti tien sivulta epävakaisesti toiselle. Aluks se oli hirvittäny mut kyl siihen tottu aika nopeesti, siis kaikki muut paitsi Minttu, joka istui kalpeena etupenkillä ja jonka takii bussi oli pysäytettävä vartin välein kun sen piti oksentaa. Raukalla oli myös kauhee lentopelko, mikä huomattiin vasta koneessa. Sen aikaa ku se ei ollu pyörtyneenä se itki ja kirku että haluu pois. Oikeastaan Minttu oli koko säälittävyydessään aika koominen näky. Normaalisti se muistutti enemmän AD/HD lasta ku tommosta vihertävän kalpeeta hiirtä. Ilma oli tunkkanen ja kuskilla oleva tuuletin huris jo punertavana. Suomessa taatusti nää tämmöseet läjät ois kiellettyjä. Siin ei ollu ees ilmastointii joka ois pakollinen vaatimus tässä helteessä.

 

    Varmaan just tän hapettoman ja tunkkasen ilman takii kaikki oli ihan poikki. Kukaan ei ollu jutellu kunnolla tän hikisen matkan aikana, vaan sieltä täältä oli kuulunut epämääräisiä ähkäisyjä. Ne tauot jotka Mintun matkapahoinvointi ja vessatarve toi oli paratiiseja. Kaikki luovi ittensä pihalle, vaikka siellä oli yhtä lämmintä kuin bussissaki, siel sentään oli välillä se siunattu tuuli. Yleensä me pysähdyttiin jollekki rupuselle huoltoasemalle joka kotimaan katukuvas olis näyttäny ylisuurelt roskakasalt, siel me ostettiin tarvittavat juomat ja käytiin tarpeilla. Välil ehti käydä syömässäki jotain. Aurinko sai aina loisteellaan asfaltin höyryämään ja kaukaisuudes tie näytti vaihtuvan veteen. Taivas oli kokoajan ollu pilvetön ja kaunis, just sillon ku olis toivonu sadetta.

 

   Mä hivutin katseeni pois siit tylsästä metsä ja katoin mun vieressä istuvaa Jadea. Se huiskutti itteensä sen ikivanhalla  japani-viuhkalla ja yritti keskittyy johonki tiiliskiven kokoseen eepokseen joka oli mun mielestä tylsä. Jadella oli outoja päähänpiintymii, joista yks oli Japani. Ite se aina pukkas mua nyrkillä vatsaan ku mä huomautin sitä sen pakkomielteistä jotka tuntu vaihtuvan viikoittain, mut sen viikon ajan oli sille olemassa vaan se asia, oli se ihminen, esine tai aate.

 

   Jade oli käpertyny jotenkin luonnottomasti omalle minimaalliselle istuimelleen. Sen jalat sojotti edessä olevan penkin niskatyynyl oudosti ja kyynerpäät se oli survonu kylkeensä kiinni kun ei ollu muuallakaan tilaa. Siin minimaallisessa tilassa se sitten yritti viihtyy sen kirotun ajan sinne hotelliin mis me yövyttäis.

 

  Jaden oranssiks värjätyt etuhiukset tippu pinnikiinnityksestään aina välillä sen jäänsinisten silmien eteen ja se puhals ne laiskasti pois silmiltään, välillä huitas ne viuhkalla. Mustat takahiukset se oli kiinnittäny kahelle löysälle nutturalle niskaan niin että ne muistutti jotain roikkuvia eläimen korvia.

 

  Tuntu ihan kuin se ois tuntenu mun katseen ja kään ne kirvelevän vaaleet silmänsä muhun. Samalla se rupes hymyilemään.

"Kuumaa vai mitä." Se enemmänki totes ku kysy.

"Juu, pikkasen. Kuinka paljon mä kaipaanki Suomen sateita." Mä vastasin sille puol vitsillä. Tyyppi ties kuinka paljon mä vihasin Suomen ajoittain aika paskaa kelii, mut se oli kuitenkin paratiisi tähän verrattuna. Jade ties myös et mä olin halunnu tälle luokkaretkelle siitä lähtien ku ykkösellä meille ojennettiin pipari laatikoit ja sanottiin 'myykää niin päästään sitten luokkaretkelle.' Juu, en mä ehkä ihan siitä asti, pitkään kuitenki. Jade naurahti ja yritti taas keskittyy romaaniinsa.

 

   Siin bussissa me oltiin kökötetty melkein koko päivä kunnes lopulta kaiuttimissa räsähti ja ope ilmotti särisevällä äänellä:

"Tuolla oikealla näette sitten majapaikkamme. Hieno, eikö? Kannatti matkustaa vai mitä!" Sen äänes paisto väsynyt ylpeys ja kuin taikaiskusta jokainen oli liimautunu oikeenpuolen ikkunoihin. Taaempaa kuulu hajanaisii hurrauksii ja taputuksii ku kuski kaars romunsa hotellin pihaan. Jokainen työns ittensä ulos ahtaista ovista ja jäin katselemaan hotellia. Se oli hopeanhohtoinen rakennus, puistossa kasvo pari kitukasvusta havupuuta Suomen metsiin verrattuna. Koivut kasvo paljon paremmin. Siihen oli myös kaivettu pieni puro virtaamaan puiston läpi. Hotellis tuntu olevan ainakin kakskymmentä kerrosta. Jokaisessa oli parveke ja massiiviset ikkunat. Parvekkeen kaiteeseen oli kiinnitetty pari viherkasvii.

 

   "Mä en enään ikinä haluu matkustaa bussilla." Minttu mutis meijän lopulta eksyttyä omaan huoneeseen. Jade oli vallannut suihkun ja kulutti siellä hyvällä omatunnolla vettä. Niin mitäs hätää tässä, hotellin vettähän se vaan on.

 

   Mä taas olin vallannu toisen puolen parisängystä ja Minttu toisen. Jade oli suihkun valtauksellaan menettäny osansa sängynvalinnassa ja kostoksi joutunut nukkumaan yksin toisellapuolella huonetta, silkkaa piruutta me se sinne työnnettiin, tiedettiinhän me sen pelko vieraassa paikassa nukkumista kohtaan. Jos se ois kiltti meille loppuillan ja tulis nopeesti suihkusta ulos nii saatettais me mahduttaa se parisängyn keskelle.

 

  Nii, huone oli oikeesti aika iso, kannatti oikeesti säästää. Siinä oli yks parisänky ja yks tavallinen sänky. Sisustus oli niitä tavallisii mitä oletti näkevänsä hotellihuoneissa. Vaaleanruskeat paanelit ja pastellin värinen tapetti. Seinän kokoinen ikkuna ja parveke. Pari viherkasvii. Vessaa ja suihkuu me ei vielä oltu päästy näkeen Jaden takii.

 

   Minttu näytti arvanneen mun ajatukset ja paukutti vessan ovee.

"Me muutkin halutan sinne!" Se karjas. Sil oli tytöks outo tapa karjuu, liian miehinen. Mä tirskahdin ajatukselle ja sain Mintun mulkaisemaan mua oudosti.

"Joo joo, mut nyt kun mä kerranki suihkuun pääsen nii mä nautin siit kunnolla." Jade huus takasin tarkoitusta kaksmiellisemmällä äänellä ja sai meijät nauraan. Lopulta kuitenkin se avas vessan oven ja päästi meijät sisään. Se oli nyysiny hotelli pyyhkeen kaapista päälleen ja esitteli suihkutilaa. Outo aika sille, mutta Jadesta ei ikinä tiennyt. Siellä oli kaksi suihkua ja amme. Ammella oli ne söpöt tassut mitä mä olin ihastellu aina. Kaakelointi oli tylsä kulta-valkoinen ja pitemmän päälle tosi ärsyttävän näköinen.

"Kerpele, miks sä et kertonu että tääl on kaks suihkuu ja amme!?? Mehän oltais voitu änkee tänne kanssa!" Minttu sano närkästyneenä ja sai Jaden kohauttamaan olkiaan.

"Mä varmaan haluun olla täl matkalla välillä yksinki." Se mutisi.

"Kuule luuletsä tosiaan et sä pääset meistä eroon." Mä sanoin mukamas hämmästyneenä ja taruin Jadee käsipuoleen.

"Nii just, nyt kuule me ei päästetä koko matkan aikana susta irti." Minttu sano ja tuli leikkiin mukaan.

 

   Me oltiin oltu jo neljä vuotta ystävii. Seiskasta lähtien. Nyt me oltiin lukion ekalla ja vieläkin erottamattomii. Oltiin kumottu väite että aina kolmen tytön porukassa joku jää ulkopuolliseksi, meillä ei ikinä ollu käyny sillain. Jokainen ties toistensa pahimmat pelot ja toiveet. Joskus jopa enemmän ku henkilö itestään. Oli meil aina toki huonojakin aikoja, välistä vaan oli mukavampaa olla toisten kanssa. Riideltiinki me aika paljon pikkuasioistakin, mä taisin olla se pahin riitapukki huonoine hermoineni. Mut ei se ketään haitannu. Mut enimmäkseen kuitenki meillä oli niitä hyviä aikoja.

 

    "Hei tytöt.. kuka on hereillä?" Minttu kuiskas pimeyden keskelle. Mä ynähdin hiljaa ja käänsin kylkee Jaden kyynärpään painauduttua inhottavasti mun kylkiluihin. Meijän pakkomielteinen ystävämme tosiaan oli änkeytyny mun ja Mintun väliin, tehden tilavasta sängystä ahtaan.

"Mä oon." Minttu mutis tyynyynsä ja veti kyynerpään pois kyljestäni.

"Tääl on pimeetä.." Jade mutis ja äänestä päätellen käänty.

"Kas neitikin huomasi sen jo." Mä väläytin ja onnistuin säikäyttää sängynvaltaajat.

"Kas säki oot.." Minttu mutis ja rupes survoo jalkojansa mun puolelle. Ilmeisesti se tarkotti että mäkin oon hereillä. Laiskasti mä käännyin selkä niihin päin.

"Tääl on yhä pimeetä." Jade sanoio kovempaa mielenosoituksellisesti. Ellen mä ois kääntyny, ehkä mä oisin kuunvaloo vasten nähny Jaden työntävän leukaansa mielenosoituksellisesti eteenpäin.

"Mä oon lukenu jostain et Italian yöt ois valosii.." Jade jatkoi yksinpuheluaan välittämättä toisten paljonpuhuvasta hiljaisuudesta.

"Ehkä se johtuu siitä et meil on pimennysverhot ikkunan eessä." Minttu huokas ja painautu mun selkää vasten aiheuttaen sen että mä meinasin tippuu sängystä.

"Ai.." Jade mutisi punastuneena ja hautautui peittonsa alle. Nyt vuorostaan Jade sai kokea osan Mintun elopainosta tämän heittäytyessä epämääräisen peittomytyn päälle jossa oletti Mintun lymyilevän.

"Aaah!" Jade huusi ja yritti potkien hätistellä Mintun päältään siinä onnistumatta. Minttu tarras peittokasaa ja rupes kutittaa saaden Jaden kikattamaan peittoonsa.

 

   Aamulla kaikki oli ihan väsyneitä ja oli puolikuolleena raahautunu meijän romun bussin viereen.

 

  Heti kun ope oli saanu kaikki meistä kokoon niin me lähettiin matkaan. Aika kulu hitaasti madellen koko ajan kun me matkattiin. Kaikki suju samaan malliin kun eilenkin, kaikki oli hiljaa ja minttu taas roikku etupenkillä vihreenkalpeena.

 

  Joskus kymmenen aikaan yhtäkkiä auton ilmastointi surhati kovaäänisesti päälle ja sai hajanaisia ja laiskoja hurrauksia. Mä en jaksanu ees välittää siitä tunkkasenraikkaista tuulahduksista jotka hyväili mun kasvoja.

 

  Kattelin ulos ikkunasta. Me ajettiin tällä ruosteisella romulla pienellä serpenttiinitiellä, mua kauhistutti kuinka se heittelehti pienesti tien puolelta toiselle. Minttu oli nukahtanu sen onneks, koska muuten se kiljuis ja hyppi ympäri seinii kauhuissaan.

 

  Mun silmät tuntu kauheen raskailta ja mä olin jo sulkemassa niitä ja vaipumassa ihanaan uneen.

 

  Samalla auto osui kuoppaan ja heittelehti tien puolelta toiselle. Mä kiljasin täpöö. Mä tunsin mielessäni kuinka toinen takarengas käväs ihan tien reunalla ja kuinka se ajo siinä reunan yläpuolella hetken. Mun silmät oli revähtäny auki eikä unesta ollu enään tietookaan.

 

  Ja uudestaan. Taas auto heittelehti ja tälläkertaa takarengas todellakin meni reunan yli tyhjyyteen. Samalla koko pieni romu lähti tippumaan.

 

   Ja me kuoltiin. Me kaikki tiputtiin reunan yli tyhjyyteen ja bussi murskautui elämäni pisimpien ja kauhuntäyteisimpien sekuntien jälkeen murskautu maahan.

 

  Se kaikki tuntui käyneen kuin hidastettuna. Mä näin kuinka Kaikki yhtäkkii nous ilmaan, kuinka ihmisten väsyneet kasvot valtas alaston kauhu. Kuinka tippuessa tavarat lens ympäriinsä ja kuinka mun vatsanpohjaa kihelmöi tippuessa. Kuinka Jade alko kiljuun muitten mukana. Kuinka maa lähesty tappavana ja lopulta, kuinka metalli rutistui mun ympärille. Ja kuinka kaikki muuttui punasen kautta mustaksi..

 

  Ja mä kuolin..

  Kaikki kuoli...